Pohjola-Norden liiton aikakauslehti
N:o 4 joulukuu 1982
POHJOLA

”IHANAA AIKAA”
VEIKKO KARSMA 36 VUODESTAAN POHJOLA-NORDENISSA

– Tämä on ollut ihanaa aikaa. Ja ennen kaikkea minulla ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Työ on samalla ollut harrastukseni! Veikko Karsma tarkastelee 36 vuoden aherrustaan Pohjola-Nordenissa ja sen hyväksi.

Veikko on siinä määrin kasvanut yhteen järjestönsä kanssa, että hän tavalliselle suomalaiselle on melkein sama kuin Pohjola-Norden ja päinvastoin. Tie on kulkenut järjestösihteeristä pääsihteeriin ja toimitusjohtajaan ja lopuksi kunniatitteliin kanslianeuvos muutamia vuosia sitten sekä muotokuvan paljastamiseen Pohjola-Nordenin liittokokouksessa 31. lokakuuta. On vaikeaa käsittää, että Pohjola-Norden kerran on ollut tuntematon käsite tälle täysiveriselle nordistille ja että rauhallisempi eläkeläiselämä nyt odottaa oven takana.

Runebergin päivänä 1946

Mutta johonkin aikaan on Nordenin toiminnan täytynyt kuitenkin alkaa?

– Helmikuun 5. päivä, Runebergin päivä, 1946 on ainaiseksi painunut mieleeni, muistelee Veikko Karsma ihastuneesti. Pohjola-Nordenin Helsingin yhdistys oli kutsunut koolle kokouksen vanhaan kouluuni "Ressuun", Suomalaiseen reaalilyseoon, ja kutsunut eri nuorisojärjestöjen edustajia tilaisuuteen, mm. Sosiaalidemokraattisen Nuorisoliiton, jonka taloudenhoitaja olin. Minä sain tehtäväkseni mennä kokoukseen. Taka-ajatuksena kai oli, että täten olisi mahdollisuus saada järjestöllemme pohjoismaisia rahoja. Tästä harhakuvasta vapauduin hyvin pian, mutta asia johti siihen, että minut valittiin perustetun nuorisojaoston hallitukseen. Pohjola-Nordenista en ollut aikaisemmin kuullut puhuttavankaan. Saman vuoden elokuun alusta minut pyydettiin Pohjola-Nordenin järjestösihteeriksi. Toimisto sijaitsi silloin Fabianinkatu 29:ssä, henkilökuntaan kuului minun lisäkseni kaksi muuta sekä pääsihteeri Östen Elfving, joka oli osapäivätoiminen.

Mitä järjestösihteeri teki 40-luvulla?

Vuoden 1946 alusta oli Pohjola-Norden muodostettu uudelleen keskusjärjestönä ja paikallisyhdistyksiä sillä oli 18. Tehtäväkseni tuli huolehtia siitä, että näitä perustettiin lisää. Matkustelin ympäri maata, tulin hotelliin, soitin ihmisille paikkakunnan puhelinluettelon perusteella, laitoin "puffeja" paikkakuņnan lehtiin, kutsuin koolle kokouksen ja perustin paikallisyhdistyksen. Kaikkiaan perustin n. 100 paikallisyhdistystä. Viime vuosina ovatkin nämä pitäneet 30- ja 35-vuotisjuhliansa. On ollut miellyttävää verestää vanhoja muistoja ja hieman nostalgista todeta, että eräät vanhoista uskollisista yhä ovat mukana.

Yrjö Hirnin PR-panos

Miten Suomeen suhtauduttiin muun Pohjolan taholta silloin, kun Sinä tulit mukaan? Oliko jonkinlainen este yhteistyölle, että maa oli ollut ”väärällä puolella” sodassa?

– Olin mukana minulle ensimmäisessä Norden-yhdistysten edustajain kokouksessa vuonna 1947 syksyllä. Siitä, että Pohjola oli ollut hajanainen vaikeina vuosina, haluttiin mahdollisimman pian päästä. Tietenkin eräillä tahoilla oli ollut olemassa määrättyä epäluuloisuutta. Jos joku henkilö heti sodanjälkeisiltä vuosilta on syytä mainita, niin mainittakoon kirjallisuuden professori, suuri humanisti Yrjö Hirn, joka osaltaan suoritti tehokasta PR-työtä Suomen hyväksi. Hänen ennakkotoimintansa jälkeen otettiin vastaan avoimin sylin.

Harvat ovat Sinun tapaasi muodostuneet ystäväkuntayhteistyön lähetyssaarnaajiksi. Toisaalta tuntuu kuin asettaisit sen sellaiseen suosikkiasemaan, että moni muu seikka saa väistyä. Miksi?

– Ystäväkuntayhteydethän ovat kannustimena paikallisessa Pohjola-Norden työssä, jonka ei suinkaan pidä olla vain kaikua siitä mitä valtakunnan tasolla pidetään tärkeänä. Ystäväkuntayhteistyössä tulee sekä kunta, Pohjola-Norden järjestö, että tavallinen kansa kouriintuntuvasti mukaan, jos sitä hoidetaan oikealla tavalla. Olen halunnut puhaltaa hiillokseen, jos se on sammunut, laajentaa toimintoja, jos näissä on ollut mukana vain pieni joukko ja hankkia ystäväkuntia, jos sellaisia on puuttunut. Itse asiassa useimmat ystäväkuntayhteydet solmittiin 40-luvun lopussa ja 50-luvun alkupuolella, sen jälkeen yhteyksien solmiminen on tapahtunut hitaammassa tahdissa. Puolet Suomen kunnista on yhä ilman pohjoismaista ystäväkuntaa.

Touhua Hietalahdenrannassa

Miten olet tullut toimeen puheenjohtajiesi kanssa?

– Koko aikana minulla on ollut vain neljä puheenjohtajaa: Bruno Suviranta, K.-A. Fagerholm, Weijo Henriksson ja Tuure Salo, viimeksi mainittu vasta 1973. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Mutta ehkä Leo Ehrnrooth lyö kaikki muut laudalta. Senaattori oli eräs Pohjola-Nordenin perustajista, oli puheenjohtajana vuosina 1938–42 ja teki jonkin ajan kuluttua "come backin' pääsihteerinä vuosina 1948–51, jolloin hän oli hieman yli 70-vuotias. Syksyllä 1951 hänen seuraajakseen pääsihteerinä tuli Veikko Karsma, joka vuonna 1956 oli muuttamassa toimistoa sen nykyiselle paikalle Hietalahdenrannassa.

Tässä osassa Helsingin läntistä sisäkaupunkia, jossa toimisto sijaitsee, on monenlaista toimintaa: metallisia ääniä Hietalahden telakalta, jossa rakennetaan jäänmurtajia ja loistoristeilijöitä, pehmeätä mäskin tuoksua Sinebrychoffin panimosta, jossa on korkea savupiippu, rekka-autoja paperirullineen ajaa Otavan kirjapainoon, raitiovaunut kolisevat pitkin lahden rantaa. Touhua on myöskin Pohjola-Nordenin toimistossa talon kolmannessa kerroksessa. Kopiointikoneiden tasaisesti jauhava käynti, paperilaatikoita pinoittain. Täällä on ahdasta, virkailijat istuvat melkein toistensa sylissä.

– Täällä meidän on hyvä olla, toteaa Veikko. Henkilökuntaa on 12, joista 9 aikuisten puolella, kaksi vuokralaisena olevassa nuorisoliitossa ja yksi elokuvaelin Walhallassa, jonka toimisto on Norden-Yhdistysten Liiton yhteydessä.

Pohjola-Norden omistaa toimistohuoneistonsa. Harvat tuntevat tämän tilanteen taustan.

Vuorineuvos Lennart Baumgartner lahjoitti vuonna 1938 Karjaalla sijaitsevan Svartån kartanon Pohjola-Nordenille, joka ei kuitenkaan katsonut voivansa käyttää taloa, koska lahjoitukseen ei kuulunut ympärillä oleva maa. Kun kartano oli aikansa toiminut sotasairaalana, se myytiin ja rahat investoitiin omaan toimistohuoneistoon.

Pohjoismaiden neuvoston haikea alku

Muistatko jonkun tärkeän hetken, onko Sinulla joku pysyvä muisto?

– Vastaus tulee välittömästi: Kööpenhamina 1953. Pohjoismaiden neuvoston ensimmäisessä kokouksessa Suomi ei tunnetuista syistä ollut mukana huolimatta siitä, että Fagerholm oli eräs sitä valmistelleista tulisieluista. Suomen taholta olivat suurlähettiläs Hynninen, Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Sigyn Alenius ja Veikko Karsma todistamassa tätä pohjoismaista merkkitapausta eräänlaisella haikeudella. Ilo oli sitä suurempi, kun Suomi tuli mukaan vuoden 1956 kokoukseen. Veikolla on lyömätön ennätys, hän on osallistunut kaikkiin Pohjoismaiden neuvoston istuntoihin vuosina 1953–81 ja olisi ollut mukana tänäkin vuonna, ellei tilapäinen sairaalassaolo olisi ollut esteenä, Tunnusomaista Veikon Norden-toiminnalle on, että hän jatkoi sairaalasta käsin Pohjola-lehden toimittamista.

Mitä sanot Norden-yhdistysten yhteistyöstä?

– Norden-Yhdistysten Liiton perustaminen 1965 ja oman sihteeristön aikaansaaminen 1977 on merkinnyt paljon yhteistyöllemme ja yhteishengellemme. Ulkoapäin nähtynä on yhteinen jäsenlehti, yhteiset julkaisut ja yhteiset kampanjat, kuten esim. Pohjoismainen kielivuosi, näkyvimmät ilmaisut yhteistyöstä, mutta myös sisäisessä yhteistyössä on hyvä olla koordinoiva elin. Veikko sanoo olevansa lämmin kannattaja ajatukselle herättää jälleen henkiin "Pohjolan päivä", esim. 23, maaliskuuta, joka on Helsingin-sopimuksen allekirjoituspäivä vuonna 1962. Pohjoismaisella tasolla hän ei tosin ole saanut ajatukselle vastakaikua, mutta eräät Pohjola-Nordenin paikallisyhdistykset ovat järjestäneet erilaisia tilaisuuksia juuri sinä päivänä.

Innostavaa kaksikielisyyttä

Mitä kaksikielisyys merkitsee Pohjola-Nordenin työssä?

– Tavattoman paljon kääntämistä suomesta ruotsiin ja päinvastoin ja ylimääräisiä kustannuksia, joita muut yhdistykset eivät osaa kuvitellakaan, vastaa Veikko suoralta kädeltä, mutta lisää: itse asiassa on innostavaa työskennellä kahdella kielellä. Suurena ilonaiheena on ollut se, että ruotsin kieli on saanut jokseenkin varmistetun aseman peruskoulussa (sitä luetaan viimeistään 7. luokalta lähtien) ja että yhä useammat valitsevat ruotsin ensimmäisenä kielenä suomen jälkeen (jo 3. luokalta lähtien). Ja lopuksi voimme tyydytyksellä todeta, että suomen kielen asema Ruotsissa ja pohjoismaisessa yhteistyössä jatkuvasti menee eteenpäin.

Klas Olofsson – Pohjoismaisen kulttuurisihteeristön entinen päällikkö – sanoi jäähyväishaastattelussaan lehdessämme vuosi sitten, että on vaikeaa löytää Norden-yhdistyksille paikkaa nykyisen pohjoismaisen yhteistyön rakenteessa. Miten kommentoit?

– On perustettu koko joukko virallisia elimiä, joilla on sekä rahaa että valtaa, usein nimenomaan Norden-yhdistysten ehdotuksesta. Virallisella taholla meidät nähdään helposti ainoastaan tiedotuskanavana kentän suuntaan. Itse asiassa tulee liikenteen tapahtua myös kentältä käsin. Tässä meillä onkin tärkeä tehtävä, jota meiltä ei kukaan voi ottaa pois.

Joitakin viisauden sanoja Pohjola-Nordenin jäsenille!

– Talous tuottaa usein vaikeuksia ja me tulemme tyytymättömiksi niin Norden-Yhdistysten Liitossa kuin yksityisissä Norden-yhdistyksissäkin. Pessimistit sanovat, että aatteellista työtä voidaan tehdä ainoastaan hyvinvoinnin aikoina. Nordistin korvissa tämä kuulostaa karmealta. Päinvastoin meidän täytyy juuri silloin kääriä hihamme, taistella edelleen ja olla valmiita spontaaneihin panoksiin.